Tänään oli aikainen aamuherätys ja suuntasimme Helsinkiin Purina-arenalle. Edessä oli Enjan ensimmäinen virallinen agilitykisa hyppyradalla Minna Räsäsen tuomaroitavana. Enjan mittaus minua jännitti, onhan Enja aika lähellä maksien rajaa. Helpotuksekseni se mitattiin mediluokan koiraksi.

Aika kului nopeasti ja pian koittikin jo rataantutustuminen. Rataa läpikäydessäni totesin, että montaa kertaa pitäisi valssata ja muutenkin ohjaaja joutuisi liikkumaan aika lailla. Putkia oli radalla kolme, joten vähän arvelutti miten ne Enjalta sujuu... Kun kuvioita olin kokeillut rataantutustumisen ajan, rata vaikutti ihan mukavalta, vaikka aluksi vähän jännittikin.

Enjan vuoro oli luokan viimeisenä ja siinä sitä lämmitellessäni kokeilin putkea muutamaan otteeseen ja se meni hyvin. Muuten se liikkui aika laiskasti. Lähdössä Enja pysyi hyvin paikallaan. Vauhti ei kyllä tällä kertaa päätä huimannut ja mielenkiintoisia hajuja tuntui matkan varrelta löytyvän. Ensimmäinen putki sujui kuitenkin ongelmitta. Renkaassa tuli harmittava kielto, kun ohjasin epätarkasti, myös sitä seuraavalla aidalla tuli kielto. Sitten seurasikin meidän kompastuskivi, eli ihmeellisellä mutkalla oleva putki; sinne Enja ei suostunut menemään. Kun kerran hylky oli jo tullut, jatkoimme matkaa seuraavalle aidalle ja kepitkin menivät hyvin. Enempää kieltoja ei tullut, joten loppurata meni kivasti, vaikkei vauhtia edelleenkään ollut.

Aamu ei taida olla Enjalle parasta aikaa, kun se oli ihan kohmeessa. Eli nyt vaan putkia ahkerasti treenaamaan ja jos sitä intoa (ja nopeuttakin) taas löytyisi. Katsotaan miten jatkossa menee... Nyt ainakin on kisaura korkattu :)

Liipen kuvaama video