Tostai-iltana suuntasimme kohti Hakunilaa Myyn ja Runon kanssa. Nuoriso tunnetusti kaipaa harjoittelua, joten mikäpä siihen tarkoitukseen paremmin sopisikaan kuin mätsäri. Runo pääsi vielä pentuihin, mutta Myy päätyi kisaamaan aikuisten luokassa. Koiria oli jälleen kerran paljon paikalla ja saimmekin odotella tovin ennen kuin kehäänmenon aika koitti.

Ensin vuorossa oli Myy. Se esiintyi upeasti ja olipa makea fiilis mennä sen kanssa, kun olisi ollut vanhan konkarin kanssa kehässä. Parinamme ollut staffi sai punaisen, joten Myylle tällä kertaa sininen nauha.


Myy

Runon kanssa ei sitten ihan helppoa ollutkaan... Liikkeet menivät nätisti ja seisominen onnistui, mutta siinä vaiheessa kun tuomari tuli katsomaan, Runo hyppäsi syrjään. No eipä siinä sitten muuta kuin totuteltiin tilanteeseen ja lopulta Runo seisoi syöden herkkua, kun tuomari sitä silitellen tutki. Kerrankin voi sanoa, että saimme rahoille vastinetta ja kunnon harjoitusta, suuret kiitokset isojen pentujen tuomarille! Parinamme ollut mastiffi ei myöskään tykännyt olla tutkittavana, joten tasaväkisestä parista Runo oli tällä kertaa punaisen nauhan arvoinen.


Runo seisoo

Ilta alki hämärtyä ja ilma viiletä, kun odottelimme jatkokehiä. Vihdoin pennut oli arvosteltu ja Runo pääsi käymään kehässä. Aika pian sitten tuli Myynkin vuoro ja kun ei sillekään menestystä tullut, lähdimme pikapikaa kotimatkalle. Kello oli jo paljon, kun olimme vieneet Runon kotiin ja tovin kyläilleet ja vihdoin pääsimme kotiin. Mukavaa oli ja pitää nyt jatkossa yrittää useammin lähteä Runon kanssa "ihmisten ilmoille"...