Viime torstaina pääsi Myy ensimmäistä kertaa starttamaan agilitykisoissa; kyseessä oli Koivukylässä järkätyt epikset. Helteiden jälkeen torstain pilvinen ilma oli juuri sopiva agilitya ajatellen.

Myy kisasi minimölleissä ja matkaan lähdimme kolmansina, joten ei siinä kerinnyt jännittää.
Muutenkin fiilis oli rento, kun ajatuksena oli vain kokeilla kulkeeko tipsu radalla ja kulkihan se :)
Rata oli 15 estettä sisältävä pari mutkaa sisältävä, mutta kuitenkin ihan sujuva rata.
Myyllä tosiaan piisasi intoa, mutta hyvin se kuunteli ohjausta. Tosin kartturi oli turhan hidas, niin Myy kerkesi hypätä pari aitaa väärin päin. Maaliin päästiin pienellä ihanneajan ylityksellä (ilman ylimääräisiä hyppyjä olisi tainnut suoritus mennä alle ihanneajan). Hylystä sai 10 virhepistettä, joten Myyn tulos oli 24.98.

Olen tosi tyytyväinen Myyn suoritukseen. Mehän emme vielä pitkiä ratoja treeneissä tee, joten tuo 15 estettä oli Myylle pitkä rata. Intoa pieneltä tipsulta löytyi ja vauhtiakin riittävästi. Tästä on hyvä jatkaa! Virallisiin kisoihin emme vielä aio suunnata, sillä kepit on ihan kesken, ja muitakin esteitä pitää ensin saada varmoiksi. Katsellaan jos vielä löytyisi aikatauluihimme sopivia epiksiä, nimittäin intoa kisaamiseen olisi...