Ajattelin vähän päivitellä kuulumisiamme, kun viimeisimmästä päivityksestä on jo kerinnyt vierähtää tovi.
Kovin kummoisia ei ole tapahtunut, mutta harrastusrintamalla on ollut hiljaisempaa Enjan juoksujen takia.

Myy on käynyt treeneissä ja se on varsin pätevä pikkukoira. Tottakai meillä on vielä paljon tekemistä, mutta suurin osa esteistä on jo hyvällä mallilla. Keppikujakin sujuu nyt mukavasti, pitäisi vaan uskaltaa kaventaa sitä lisää. Kontaktit on mielestäni hyvällä mallilla ja puomi taitaakin olla Myyn lemppariesteitä. Paikallaoloa pitäisi treenata edelleen... olisi se ohjaajankin kannalta huomattavasti helpompaa, jos voisi luottaa pikkukoiran pysyvän lähdössä. Toisaalta minkäs Myy sille voi, kun on niin kivaa lähteä pinkomaan heti kun irti lasketaan. Olen kyllä ollut itsekin yllättänyt miten hyvin agilityharrastus Myyn kanssa on lähtenyt sujumaan; mullahan oli vain tarkoituksena katsoa kuinka siinä käy, eikä alunperin mitään tavoitteita ollut. No täksi kesäksi sitten tavoitteeksi tuli möllikisat ja sekin on nyt saavutettu, joten nyt vaan katsotaan päädymmekö joskus kisaamaan ihan virallisestikin.

Enjan kanssa olisi juoksutauko ohi ensi viikolla ja sitten pääsemmekin pitkästä aikaa agiradalle. Pitää katsoa miten nyt tauon jälkeen sujuu ja hienoa olisi päästä epiksiin ja hiukan kiinnostaisi virallisetkin kisat, mutta katsotaan nyt... Yllättäen olen nyt kiinnostunut tokostakin. Saisikohan itseään tsempattua sen verran, että yrittäisi saada alokasluokan liikkeet sellaiseen kuntoon, että voisi kokeilla jotain möllitokoa, jos sellaisia järjestetään sopivana ajankohtana. Tosin meidän pitäisi siinä tapauksessa päästä treenaamaan paikallaoloa ryhmässä, sillä ikinä emme ole sitä kokeilleet. Varmaan muutenkin olisi varmaan hyvä kuulla joltain tokoihmiseltä kommentteja miltä meidän tekeminen näyttää... itse olen kuitenkin kovin suurpiirteinen, joten varmasti parantamisen varaa olisi.

Katsotaan nyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja toivottavasti jatkossakin löytyy motivaatiota harrastuksiin koirilta sekä ohjaajalta...