Eilen oli vuorossa taas hallitreenit. Pariin viikkoon en ollut kerinnyt ajatellakaan agilitya ja asiaa ei yhtään auttanut, kun lähdin viime tipassa ja saavuimme paikalle hiukan myöhässä.
Rataantutustumisen aikana en keskittynyt lainkaan, joten enpä sitten muistanutkaan rataa. Mitä tästä opin, eli kannattaa lähteä ajoissa, jotta kerkeää koota ajatukset ennen rataantutustumista, niin muistaakin paremmin minne pitää mennä.

Teemana oli takaakierrot ja ne meiltä sujuvatkin hyvin. Valitettavasti Enja kulki hallilla nenä maassa herkkujen toivossa. Eli ilmeisesti sille pitää antaa enemmän vatsantäytettä, ettei olisi ihan poissaoleva. Kun itse tiesin minne mennään ja Enja tuli mukana niin meillä meni tosi hyvin. Itsenäisesti treenasimme taas keppejä ja nekin alkavat sujua, kunhan vaan muistan kannustaa Enjaa.

Treenirata

Olen alustavasti suunnitellut Enjalle kisastartteja marraskuuksi, eiköhän alkaisi olla aika kokeilla virallisiakin kisoja. Emmehän koskaan pääse kisajännityksestä, jollemme kisaa, joten menemme kokeilemaan kuinka meidän käy...