Olen ollut taas vähän laiska päivittämään kuulumisia...

Myyn kanssa kävimme Tiibetinspanielit ry:n Helsingin alajaoston järjestämässä Match Showssa 26.9.
Ilma oli kylmä ja totesin, että olisin voinut pukea vielä lämpimämpää vaatetta ylle. Myy oli onnessaan nähdessään muita tipsuja ja muitakin koiria. Tosin kehässä olo ei sitä tällä kertaa kiinnostanut, hajut olivat kiinnostavampia. Tällä kertaa oli tuloksena sininen nauha. Kuitenkin saimme mukavasti kotiinviemisiä, vaikkei menestystä tullutkaan.

Myyllä alkoi juoksut tällä viikolla, joten se joutuu nyt tauolle harrastuksista. Siinä taisi olla syy käytökseen mätsärissä

Enjan kanssa jatketaan agilitya ja nyt meillä alkaa hallitreenit. Mikä mukavinta treenipaikka on lyhyen matkan päässä kotoa ja on vielä kaiken lisäksi lämmin. Ei siis haittaa jos tulevana talvena tulee taas kovia pakkasia.

Tällaista meille tällä erää... Päivitellään taas, kun jotain mainitsemisen arvoista tapahtuu :)