Kun Enjan kanssa on nyt keskitetty agilityyn, ovat näyttelyt jääneet vähemmälle. Kuitenkin pitää sitä vähintään kerran vuodessa käydä näytillä, ettei täysin unohdu miten siellä kehässä ollaan. Tosin Enjahan osaa esiintyä ja lihapullapalkalla juoksisi kehässä varmaan useamminkin... mutta emäntä alkoi ennen näyttelyä taas miettimään osaako tuota koiraa enää esittääkään, kun viime kehäkäynnistä Enjan kanssa oli jo yli vuosi päässyt vierähtämään. Niin ja muutenkaan tänä vuonna en ole pahemmin kehissä käynyt.

Niinpä sitten sunnuntaiaamuna lähdimme Pasilaan messukeskukseen innosta puhkuen. Tosin Enja taisi luulla pääsevänsä agilityyn, joten se taisi hieman pettyä, kun huomasi mistä tällä kertaa olikin kysymys. Kehän laidalla Enja pääsi tapaamaan jälkikasvuaan, sillä Frodo (T. Hei Pieni) oli myös ilmoitettu näyttelyyn. Frodo kilpaili ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa, vaikkei se vielä ehkä sinne valmis olisikaan. Toivottavasti aika tekee tehtävänsä ja Frodokin miehistyisi ja saisi enemmän turkkia. Tuomarina lapinkoirilla toimi ruotsalainen kasvattajatuomari Ambjörn Lindqvist.

Kuin kaksi marjaa eli Enja ja Frodo

Kehän laidalla oli muuten todella kylmä, kun kehä sijaitsi ulkoitusalueen vierellä ja ovet taisivat olla auki lähes koko ajan. Harvoin sitä sisänäyttelyssä tulee istututtua toppatakki päällä kehän laidalla. Enja esiintyi tuttuun tapaan avoimessa luokassa ja kyllä sille äkkiä palautui mieleen mitä näyttelyssä tehdään, jos olisi sen kerinnyt unohtaa. Ainoastaan yksilöarvostelussa Enja huuteli minulle, kun lihapulla antoi odottaa itseään. Enjan mielestä se teki työnsä hyvin (niinhän se tekikin) ja lihapullan olisi heti pitänyt tulla suuhun. Tällä kertaa äiti ja poika saivat saman arvosanan eli hyvän. Arvosteluissakin oli paljon samaa, mutta ihmekös tuo kun Frodo muistuttaa niin paljon Enjaa. Loppuaika kului kierrellen kojuja (Enja pääsi siis herkuttelemaan) ja palasimme lapinkoirakehälle, kun valionartut olivat lopussa. Ilmeisesti Enjan masuun olisi vielä mahtunut jokunen lihapullia, sillä se yritti mennä kehään uudelleen. Kai se ainoa veteraani näytti niin yksinäiseltä, että Enja ajatteli sen tarvitsevan kaveria. Tai sitten näyttelykehässä juokseminen on Enjasta kivaa; kieltämättä aika helpollahan siinä herkkuja irtoaa... Jos sitten ensi vuonna yrittäisimme taas käydä jonkun kerran kehiä kiertämässä.