Olin ilmoittanut Enjan oman seuran kokeeseen ja vähän mietin miten mahtaa mennä, kun treenaaminen on jäänyt vähäiseksi. Olisi kyllä voinut jättää väliin. Jo paikallaolo nollaantui, kun Enja hetken maattuaan päätti tulla luokseni. Yksilöliikkeet olivat jotain todella karmeaa. Jo kehään mennessä Enja oli flegmaattinen ja se haahuili ja teki omiaan. Ainoastaan luoksetulo onnistui, tosin siitä lähti pisteitä äänenkäytön takia.

Kehästä poistuttuamme, menin Enjan kanssa ulos ja kokeilimme siellä liikkeitä. Tuntui, että koira olisi vaihtunut, sillä Enja teki niin hyvin kuin se osaa. Toivottavasti onnistuneet liikkeet ja palkka nyt jäivät Enjalle mieleen. 

Voi Enja-parkaa, kun sillä on tyhmä ohjaaja. Minun olisi pitänyt tajuta, että Enja tarvitsee vielä paljon tukea. Kisatilanne on aivan eri kuin meidän normaalit treenit ja on ihan liikaa vaatia koiralta asioita, joihin se ei ole kykenevä. Toivon vaan, etten nyt täysin pilannut Enja tokointoa. No pohjalta ei ole kuin yksi suunta ja se on ylöspäin.