Tällä kertaa ei tarvinnutkaan herätä kukonlaulun aikaan lähteäkseen kisoihin, sillä 2-luokat aloittivat. Olimme ensimmäistä kertaa Kivikossa ja tulinkin pohtineeksi, että onneksi minulle on sattunut koira, joka ei välitä onko ympäristö tuttu vai ei. Kunhan agilityesteet ovat paikalla, niin Enja kyllä tietää mitä kuuluu tehdä.

Ensimmäisellä radalla minulla oli mukana rämäpää, joka ei tyytynyt vain pudottamaan rimaa, vaan kaatoi koko aidan. Renkaasta ei ensi yrittämällä menty läpi. Menoa ja meininkiä kyllä riitti sen verran, että rata tuntui lähinnä kaaoksen hallinnalta ja ihme kyllä onnistuin. RV 10 AV 4,15 TULOS 14,15 ja 6. sija

Toinen rata ei sitten mennytkään niin hyvin... kepeiltä kielto ja vitonen. Näiden lisäksi vielä pari kieltoa, joista toisesta ei mitään muistikuvaa. Toinen kielloista oli täysin ohjaajan vika. Tajusin olevani ihan väärässä paikassa ja sitä korjatessani Enja kielsi aidan. Jos ohjaaja ei unohtaisi mitä oli suunnitellut radalla tekevänsä, niin ehkäpä tulostakin tulisi... No ilmeisesti muillakin oli vaikeuksia pitää paketti kasassa, kun radalta tuli medeissä vain kaksi tulosta (ja kisaajia oli yli 10). TULOS HYL

Enjan (yli)innokkuus johtui varmasti siitä, että itse olin ollut leirillä ma-pe ja Enja oli mieheni hoidossa. Eli aksailut oli viime aikoina olleet vähissä. Olosuhteisiin nähden (kuuma ilma) kisat menivät mukavasti. Enja selkeästi antoi kaikkensa ensimmäisessä startissa ja toisella ei ohjaajalla enää pää toiminut. Nyt olemme kuitenkin kokeillee kesäkisojakin ja radoille on taas hyvä palata syksyllä uudella innolla.