Jaiks, Enja tuli ilmoitettua kisoihin ja mahduimme mukaan. Eli nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta treenaamaan kunnolla. Alokasluokan kyltit on tulostettu ja muovitettu ja tötsiäkin on hankittuna.  Tällä hetkellä suurin puutos lienee käskysanojen puuttuminen. Rallyssa on useita samankaltaisia liikkeitä ja jotenkin ne pitäisi saada koirankin päässä eroteltua. Eli nyt miettimään käskyjä joka kyltille ja sitten pitäisi iskostaa ne omaan päähän.

Nyt rallya treenatessa huomaan, että meidän tokotreeneistä on ollut hyötyä. Seuraamista olen tainnut jankata sen verran, että nyt rallyssa Enjalle ei seuraaminen tuota ongelmaa. Pelkkä seuraaminenhan on tosi puuduttavaa, mutta rallyssa onneksi nuo tehtävät ovat pääosassa. Ainakin ohjaaja on tykästynyt lajiin ja toivottavasti koirankin into säilyy.

Tavoitteena kisoissa olisi, etten jännittäisi, vaan menisin pitämään hauskaa koiran kanssa. Siinä on meille riittävästi tavoiteltavaa ensimmäisiin kisoihin.