Viime ajat ovat olleet varsin agilitypainoitteisia. Myyn ja Enjan kanssa käymme säännöllisesti treeneissä ja lisäksi itse vedän yhtä ryhmää. Viime viikonloppuna oli lisäksi sm-kisat, joissa olin töissä lauantaina ja sunnuntaina. Vähiin jäi itse kisoihin keskittyminen, mutta muutamia suorituksia pääsin näkemään ja muutama lapinkoirakin tuli nähtyä radalla :)

Enja on nyt tainnut vihdoin löytää agilityn riemun, nykyään sillä on vauhtia ja tosiaan intoa piisaa.
Nyt kesällä on tarkoitus treenata kepit kuntoon ja mukavasti Enja jo pujotteleekin. Tosin apua se vielä tarvitsee, mutta ero on suuri innokkuudessa, kun vertaa aiempaan. Ehkä kepeistä jossain vaiheessa tulee Enjalle mieluinen este.

Tänään treenasimme sm-kisojen jälkimainingeissa maxien hyppyrataa eli tätä ->
http://www.agilityliitto.fi/wordpress/wp-content/uploads/2010/06/DSC2466.jpg

Itsekin kokeilin pätkää Enjan kanssa. Näköjään pitää alkaa treenata tuollaisia suoria kuin tuossa alussa.
Ei ainakaan intoa täynnä oleva lappalainen malta odottaa... tai sitten pinkoo aitojen ohi... No itse sain siis juosta ja paremminkin olisi voinut treeni mennä. Kuitenkin positiivistä löytyi paljonkin. Enja tekee hienot takaakierrot ja hakee putket hyvin ja kepitkin sujuivat kivasti. Niin ja vauhtia piisaa...Syksyä odotellessa pitää jatkaa harjoituksia... edelleen olisi tavoitteena jokunen startti syksyn aikana.